CactusCreeper
Aatelinen

7 viestejä
17 maine

IGN: CactusCreeper
Tekijä: CactusCreeper » noin vuosi sitten

Hurmoksen kansat

 

Ihmiset

Ihmiset ovat tunnetun maailman kenties pisimmälle levinnyt rotu, ja heidän kansaansa tavattiin kaikilla mantereilla jo ennen Aldyrian ja Falkvirin siirtomaavaltojen kulta-aikaa. He ovat muita kansoja vahvempia ja kestävämpiä, ja elävät parhaimmillaan jopa 90-vuotiaiksi. Ensimmäinen ihmisten suurista valtakunnista oli Länsi-Seterran alueella ammoisina aikoina sijainnut Protherean imperiumi, joka kävi ajoittaista kauppaa kääpiöiden ja puolituisten heimojen kanssa, mutta ei suvainnut näitä omilla maillaan. Protherean valtakunta tuhoutui ihmiskunnan historian vahvimpien maagien revittyä aukon todellisuuksien välille, jonka seurauksena kuoleman ruhtinaan H’wallan häilyväissoturit tunkeutuivat Seterraan, hävittäen kaiken tieltään. Vuosikausien ajan ihmiskunnan rippeet asuivat valtakuntansa raunoissa, piileskellen ja paeten heitä armotta metsästäviä pimeitä olentoja. Lopulta erään pakolaisheimon joukosta ilmaantui mies, joka yhdisti kansansa rippeet vihollista vastaan ja löi sen pitkässä ja raskaassa sissisodassa. H’walla itse haastoi miehen kaksintaisteluun, joka lopulta päättyi molempien kuolemaan. Nimettömät jumalat suosivat kuitenkin miestä, jonka he nimesivät Val Valethiksi, ja nostivat tämän joukkoonsa soturijumalaksi. Kun häilyväiset oli ajettu pois Protherean raunoista, ihmiset alkoivat uudelleenrakentaa valtakuntansa rippeitä kääpiöiden ja hobittien avulla. Syntyi uusia kuningaskuntia, joista mahtavin oli Aldyria, jossa kaikki kansat elivät sopusoinnussa keskenään. Ihmisillä oli kuitenkin ylivalta lähes koko valtakunnan historian ajan, sillä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki sen kuninkaat olivat heidän kansaansa, ja valtionuskontona oli valedyrismi, usko Val Valethiin. Ihmiset, kuten muutkin rodut olivat todellisuurepeämän myötä unohtaneet taikuuden salat, ja magia löydettiin Aldyriassa uudelleen vasta 1100-luvulla. Ihmisistä tuli haltioiden ohella kansoista vahvimpia velhoja, mutta sisällissodan puhjettua heidän rivinsä jakautuivat kirkon ja velhojen välille muita rotuja vakavammin. Toisen todellisuusrepeämän myötä ihmiset menettivät kykynsä taikoa. Varmuutta asiasta ei ole, mutta syyn väitetään olevan se, että juuri ihmismaagi oli ollut vastuussa katastrofin aiheuttamisesta. Ihmiskuningas Alaer II onnistui yhdistämään kansansa tuhon vallatessa valtakunnan ja johdattamaan heidät rannikolle Zürngradin kaupunkiin, josta myöhemmin tuli uuden Aldyrian pääkaupunki. Viimeisen kuninkaan yhä hallitessa nimellisesti valtakuntaa ihmiset ovat säilyttäneet valta-asemansa valtion viroissa: valtionhoitajat ovat poikkeuksetta tulleet heidän joukostaan. Ihmiset ovat myös Aldyrian kansoista suurilukuisin.

 

Haltiat

 

Haltioiden ylväs rotu syntyi aikojen alussa Itä-Seterran hedelmällisillä mailla, ja heidän ensimmäisten korkeakulttuureidensa katsotaan ilmaantuneen jo vuosisatoja ennen ihmisten valtakuntia. Gil Eleddean tarunhohtoinen kuningaskunta kukoisti Halwevuorien länsipuolella avautuvilla päättymättömillä saloilla, rauhallisessa rinnakkaiselossa Shakairan goliaanikansojen kanssa. Viidennellä vuosisadalla rotujenvälinen sopu kuitenkin yllättäen päättyi, johtaen tuhoisaan Laajan sotaan jonka seurauksena Gil Eleddea ja Shaikara tuhoituivat täysin. Haltiat olivat lopulta voitokkaita, mutta joutuivat maksamaan kalliin hinnan: he rukoilivat suosiota Nimettömiltä jumalilta, jotka soivat heille sotaonnea kalliista hinnasta. Haltiat myivät kuolemattomuutensa, eivätkä enää Laajan sodan jälkeen eläneet kolmea sataa vuotta vanhemmiksi. Kotinsa menettäneet haltiat pakenivat hävitystä joko länteen, Katarian, Lokiran, Paravin ja Alttenin kuningaskuntien alueelle, tai suuraavikon yli Itä-Seterraan Protherean imperiumin entisille maille perustettuun Aldyrian maahan, jossa ihmiset, kääpiöt ja puolituiset elivät sulassa sovussa. Haltiat sopeutuivat uuden kotimaansa kulttuuriin hyvin. Luovuutensa ja taidokkuutensa ansiosta heistä tuli taiteilijoita, käsityöläisiä ja runoilijoita. He ovat luonnostaan nopeita ja ketteriä. Ulkonäöltään he ovat pääsääntöisesti vaaleaihoisia- ja hipiäisiä, ja heidän ruumiinrakenteensa on pitkä ja kevyt. Heidän kansansa selkein tunnusmerkki on suipot korvat, joita tosin myös puolituisilla tavataan. He pystyvät juoksemaan tuulen lailla ja loikkaamaan kaikkien muiden kansojen vahvimpiakin atleetteja korkeammalle. Magian taidon heidän kansanjoukkonsa olivat kuitenkin unohtaneet erämaassa vuosikymmeniä vaeltaessaan. Kun taikuus lopulta löydettiin uudelleen Aldyriassa 1100-luvulla, haltiat kykenivät omaksumaan sen salat muita nopeammin. Vuosien 1313-1316 sisällissodassa valtaosa haltiakansasta taisteli velhojen puolella, sillä monet heistä pitivät Val Valethia ihmisten jumalana. Ihmisten menetettyä taitonsa loihtia Toisen todellisuusrepeämän seurauksena haltiat ovat olleet päävastuussa uuden Aldyrian taikuustieteistä, ja Sinisen tähden säädyn riveihin kuuluukin pääasiassa heidän kansaansa. Vaikka sisällissodan aiheuttama luottamuspula haltioiden ja muiden kansojen välillä onkin vuosisatojen saatossa parantunut, ihmisvoittoinen inkvisitio valvoo tarkasti haltiavelhojen toimia. Nykyaikana haltioita tavataan Aldyriassa ja sen siirtokunnissa. Länsi-Seterran haltiakuningaskunnat, Kataria ja Altten, ovat puolestaan joutuneet Falkvirin ihmisimperiumin vallan alle.

 

Ihmissudet

 

Ihmissudet ovat ihmisiä, jotka on kirottu omaksumaan karmean suden muoto jokaisen täydenkuun aikaan. He ovat ihmismuodossaankin nopeita juoksijoita, mutta ovat hyvin arkoja tulta kohtaan. Heidän juurensa ovat Aldyriasta kaakkoon sijaitsevassa Shannimaassa, jonka aroilla eli vuosisatojen ajan vaeltavia ihmisheimoja, joiden kulttuuri keskittyi vahvasti hevosten ja ratsastuksen ympärille. Vaikka nämä heimot sotivatkin pääsääntöisesti keskenään ja olivat siten harvoin uhka heidän maidensa rajoilla asuville aldyrialaisille ja sirioslaisille, saattoi vahva sotapäällikkö aika ajoin nousta ylitse kaikkien muiden ja koota heimojen soturit valtaviksi armeijoiksi, joiden sota- ja ryöstöretket suuntautuivat naapurikansoja vastaan. Yksi tällaisista miehistä oli Uighur-heimon kahaani Ormokh, joka kokosi ainoana päällikkönä shannien historiassa kaikki kansat oman lippunsa alle. Ormokh oli nuorena poikana tavannut heimonsa luokse matkustaneen sirioslaisen velhon, jonka taidot olivat tehneet häneen suuren vaikutuksen. Tuosta päivästä lähtien hän oli janonnut itselleen samanlaista mahtia, ja päätti siksi johdattaa armeijansa Sirioksen rauhanomaisen valtakunnan maille. Ryöstäen, murhaten ja raiskaten shannit etenivät ratsuillaan pysäyttämättä aina Sirioksen uljaan pääkaupungin Orioksen porteille asti, ja aloittivat piirityksen. Vihastuneina heidän aiheuttamastaan ennennäkemättömästä hävityksestä valtakunnan velhovaltiaat päättivät tehdä tuhoisasta invaasiosta lopun kertarysäyksellä. He langettivat shannikansan ylle ihmissusikirouksen. Yön tullen jokainen piiritysleirin soturi muuttui susipedoksi, ja kyltymättömän verenhimon siivittäminä veli kääntyi veljeä vastaan. Aamuun mennessä shannit olivat tuhonneet leirinsä täysin, ja tappaneet itse yli puolet joukoistaan. Sirioksen legendaaristen taistelumaagien, arkaanikaartin ilmaantuessa ulos Orioksen porteista ja hyökätessä vihollistensa kimppuun armotta shannit joutuivat pakokauhun valtaan. He yrittivät paeta nousemalla rakkaitten hevostensa ratsaille, mutta eläimet kammoksuivat ihmissusia ja juoksivat vauhkoontuneina pakoon. Shannit olivat yhden yön aikana menettäneet paitsi leijonanosan väestään, myös ratsastuksen, heidän kulttuurinsa ytimen. Raivostuneena kahaani Ormokh ja uighurien soturit pidättelivät Sirioksen kostonhimoisia joukkoja loppujen shannien paetessa takaisin mailleen jalan, pyrkien näin kuolemallaan hyvittämään edes osan siitä sanoinkuvaamattomasta tuhosta, jonka olivat kansalleen aiheuttanut tuhoisan sotaretken julistamalla. Aikojen saatossa shannit sekoittuivat aldyrialaisten kanssa, jonka seurauksena ihmissusikirous levisi myös Aldyrian kansojen pariin. Haltiavelhojen langettamien lumousten ansiosta ihmissudet eivät ole enää väkivaltaisia edes susimuodossaan, ja voivatkin sen ansiosta elää rauhassa osana yhteiskuntaa. Lumouksesta kieltäytyvät villit ihmissudet kuitenkin otetaan kiinni ja surmataan.

 

Hobitit

 

Hobitit ovat kääpiöitäkin lyhyempää kansaa, joille on ominaista kiharat hiukset, karvaiset ja paksut jalat sekä taipumus mukavaan elämään vailla seikkailuja tai jännitystä. Hobitit elävät parhaimmillaan 110-vuotiaiksi. He ovat taitavia käsityöläisiä, jotka ovat lähtöisin Länsi-Seterran alankomaiden ja kääpiöiden asuttamien vuorien välillä sijaitsevilta mäkisiltä mannuilta. Protherean imperiumin aikana ihmisten valloitusretket uhkasivat heidän elämäntapaansa, ja niin hobittien tavaksi kehittyi rakentaa kotinsa hyvin piilotettuihin koloihin maan alle. Heitä suojelivat Protherealta myös kääpiöt, jotka olivat hyvin kiintyneitä heidän nokkeliin mekaanisiin luomuksiinsa ja herkullisiin ruokiinsa. Todellisuusrepeämän aiheuttamat karmeudet eivät juurikaan vaikuttaneet hobittikansaan, joka piileskeli vuosien ajan maan alla. H’wallan häviön jälkeen hobitit huomasivat, ettei heidän tarvinnut enää paeta tai suojautua ystävällismielisiksi kääntyneiltä ihmisiltä. Alankomaille suuntaavien kääpiöiden matkassa osaa heidänkin kansastaan suuntasi ottamaan osaa uuden Aldyrian valtakunnan rakentamiseen, jonka yhteiskunnan olennainen osa heistä aikojen saatossa tuli. Toinen todellisuusrepeämä tuhosi tiettävästi hobittien syntyseudut, mutta heidän kansansa elää Aldyrian muiden kansojen joukossa rannikon kaupungeissa.

 

Kääpiöt

 

Kääpiöt ovat lyhytkasvuista ja parrakkasta, ihmisten kaltaista kansaa, jotka ovat kautta aikain asuneet vuorten ja kallioiden sisään kaivertamissaan linnoituksissa, maanalaisissa kaupungeissa ja kaivostunneleiden verkostoissa Itä-Seterran ja Suuraavikon välissä sijaitsevilla korkeilla vuorilla. He ovat luontaisia kaivosmiehiä, ja ovat tottuneet tulen paahteeseen syvällä maankuoren alla magmavirtojen läheisyydessä vuosisatoja työskenneltyään. Uida he eivät osaa, sillä meri ei sijaitse vuoria lähelläkään. He elävät ihmisiä pidempään, parhaimmillaan noin 150-vuotiaiksi. Kääpiökansa kävi aikojen alussa rajoittunutta kauppaa ja ajoittaisia sotia Protherean ihmisten kanssa. Ensimmäisen todellisuurepeämän myötä heidän vuoristokotinsa joutuivat Häilyväisten armeijoiden tielle, ja valtaosa heistä joko surmattiin tai orjuutettiin palvelemaan H’wallan tahtoa. Kääpiöorjat takoivat H’wallalle tämän kahdeksan maagista asettaan, joiden avulla hän aiheutti sanoinkuvaamatonta kauhua ja tuhoa kuolevaisten keskuudessa. Kuoleman ja tuonpuoleisen karmean ruhtinaan kukistuttua taistelussa Val Valethia vastaan kääpiöt vapautuivat orjuudestaan. Valtaosa heidän maanalaisesta valtakunnastaan oli kuitenkin tuhoutunut, ja eritoten nuoret kääpiöt muuttivat alaville maille Länsi-Seterraan, vaistoten mahdollisuuden ansaita elantoa ja luoda uuden tulevaisuuden kansalleen auttamalla Protherean kukistuttua vieraanvaraisiksi muuttuneita ihmisiä uudelleenrakentamaan valtakuntansa. Aina näistä päivistä lähtien ovat kääpiöt eläneet osana Aldyrian yhteiskuntaa, toimien erityisesti rakentajien, kaivosmiesten, arkkitehtien ja insinöörien viroissa. Vanhan Aldyrian aikana oli tyypillistä, että jokainen kääpiö teki kerran elämänsä aikan matkan vuorten linnoituksiin kansansa alkujuurille. Toisen todellisuusrepeämän myötä yhteys tuhosta selvinneiden alankokääpiöiden ja vuorikääpiöiden välillä katkesi Aldyrian maiden tultua liian vaaralliseksi matkamiehille. Siitä, kuinka vuoriston kääpiöille kävi tämän toisen katastrofin myötä, ei aldyrialaisilla ole tietoa edes vuosisatojen jälkeen.

 

Liskot

 

Liskot ovat tunnetun maailman älyllisistä roduista kenties kaikkein primitiivisimpiä. He arvostavat perinteitä ja yksinkertaista elämää, palvoen jumaliaan ja esi-isiään ja asuen suomailla ja rannoilla olki- ja mutataloissa tai luolissa. Ulkonäöltään he ovat kuin matelijan ja ihmisen sekoitus. He ovat hitaita maan päällä liikkuessaan, mutta kuolettavan nopeita saalistajia vedessä. He elävät noin 100-vuotiaiksi. Heidän yhteiskuntansa keskittyy heimojen ympärille, joiden päälliköinä henkien ja luonnon kanssa kommunikoimaan kykenevät shamaanit toimivat. Liskojen rotu on peräisin Liskorannikolta, Korrentian mantereen läntisestä kolkasta. Seterraan liskot saapuivat orjavuosien 1436-1544 aikana, kun aldyrialaiset kaapparit ja kauppiaat sulloivat laivojensa ruumat täyteen heidän kansaansa, laivaten heidät kauas kotimaastaan myytäviksi orjiksi, palvelijoiksi ja gladiaattoritaistelijoiksi. Zürngradin suurareenan hiekkaan sanotaan vuotaneen vuosisatojen aikana tuhansien väkivaltaisen kuoleman kokeneiden liskojen veri. Orjavuosien päätyttyä ja heidän kansansa vapauduttua osa liskoista oli liian köyhiä tai liian kiintyneitä uuteen kotimaahansa heidän siellä kokemistaan vastoinkäymisistä huolimatta palatakseen takaisin Korrentiaan. Perinteittensä vuoksi he olivat vastahakoisia kääntymään valedyyriuskoon, ja Aldyrian kansojen silmissä he olivat yhä muukalaisia, alempaa kastia. Niinpä liskot muuttivat mahdollisimman kotoisiin elinympäristöihin, soille ja rantamaille yhteiskunnan ulkopuolelle, ja pyrkivät jatkamaan elämäänsä Liskorannikolta aikoinaan ryöstettyjen esi-isiensä tapaan. Ihmisten ilmoilla heitä harvoin nähdään, sillä heihin suhtaudutaan usein vieroksuen tai jopa avoimen vihamielisesti. Viime vuosien aikana kiihkouskoisen Johan Karl von Aladorstadin johtama inkvisitio on omaksunut jyrkemmän asenteen heidän pakanallista kansaansa vastaan: liskot voivat kaupunkeihin saapuessaan joutua vangituiksi tai jopa surmatuiksi, mikäli eivät tunnusta uskoa Val Valethiin.